Ajattelin kirjoittaa pari sanaa vaihdosta mutta lopputuloksena on aikamoinen romaani.
Jos harkitset vaihtoon lähtemistä, suosittelen lukemaan :)
Totuudessa opiskelu ulkomailla ei välttämättä ole yhtään sen kalliimpaa kuin Suomessa. Kustannuksiin vaikuttaa enemmän se mitä ja mihin lähtee opiskelemaan. Esimerkiksi itse satuin valitsemaan yhden kalliimmista maista Euroopassa ja vaatesuunnittelun opiskelijana minulla meni materiaali ynm. kustannuksiin £100/projekti. Ja projekteja oli kolme. Auts.
"Ööö missä mie oon?"
Ei ole yhtä oikeaa tapaa valita vaihtokohde. Tärkeintä on, että löydät juuri sinua kiinnostavan ja sinulle sopivan yliopiston - olivatpa käyttämäsi valintakriteerit mitä hyvänsä. Itse halusin kouluun jossa kurssit ovat englanniksi ja halusin maahan jossa voisin ehkä kuvitella asuvani jossain vaiheessa - ikään kuin koejakso että olisiko minusta asumaan Englannissa. En oikein vieläkään osaa sanoa. Lisäksi täällä on ihan mahtavia taidekouluja - valinta oli siis aika helppo omalla kohdallani.
sunnuntain brunssi muodostui ihan perinteeksi
Perustutkintoa suorittavat opiskelijat voivat saada Kelanopintotukea ulkomaille; apurahoja ja stipendejä on tarjolla pääasiassa jatko-opintoihin - AMK, Yliopisto. Kelan "korotettu opintotuki" ulkomailla opiskeluun on about 10 euroa enemmän kuin normaali - korotettu whaaat? Jos lähdet Eurooppaan saat lisäksi Erasmus tukea, se on 350 e/kk.
aika kävi tylsäksi asemalla, tuloksena Sipsisormukset
Asumiskustannuksia arvioidessasi on tärkeää ottaa huomioon, että esim. muissa Euroopan maissa asuntojen lämmityskustannukset saattavat helposti nousta korkeiksi, koska asuntojen eristystaso ei ole yhtä kylmyyttä eristävää kuin Suomessa. Lämmityskulut eivät välttämättä ole sisällytettyinä vuokraan eli muista siis tarkistaa vuokran päälle tulevat asumisen lisäkulut. Winchesterissä meidän kämpässä oli aika pirun kylmä tammi/ helmikuussa.
Passi (onko voimassa vielä kun olet tulossa takaisin)
Rokotukset (mitä ja miten hyvissä ajoin ennen lähtöä)
Vakuutukset
Vuokra (muut asumisen lisäkulut)
Ja tietysti elinkustannukset paikanpäällä sekä julkinen liikennee, harrastukset ja vapaa-aika
miksen voi ottaa näitä kaikkia?
Pakkaaminen oli minulle ehkä isompi haaste kuin käytännönasioiden hoitaminen. Mitä ottaa mukaan? Varsinkin kun on tällainen vaate- ja kenkähamstraaja kuin minä... Lisäksi saavuin Englantiin tammikuun lopussa ja tiesin olevani täälä syyskuun loppuun - kävisin siis periaatteessa läpi kaikki vuodenajat! Mukaan kannattaa ottaa lempivaatteitaan - miettiä millainen ilmasto vaihtokohteessa on ja mennä sen mukaan. Matkalaukun sisältö näyttää hyvin erilaiselta opiskelijalla joka lähtee Islantiin verrattuna toiseen joka lähtee Thaimaahan.
Portugalilainen ystäväni Vanessa kertoi että hän oli innoissaan kun sai shoppailla talvivaatteita; takkeja ja neuleita Englantia varten, sillä ei hän tarvitse niitä Portugalissa lainkaan!
Useat jutut voi ostaa paikanpäältä mutta esimerkiksi itse ostin jo Suomesta piilolinsseja koko ajalle jonka vietän täällä. Lisäksi jos on joku lääkitys kannattaa miettiä miten toimia reseptien ynm. kanssa - voitko ostaa puolen vuoden satsin etukäteen?
Tottakai tulee myös miettiä että mitä tekee omalle asunnolleen kotona. Kahden vuokran maksaminen tulisi varsin kalliiksi joten esimerkiksi alivuokraaminen on hyvä vaihtoehto. Näin tein itse - on mukava tietää että oma kämppä odottaa valmiina kun pääsee takaisin Suomeen eikä tarvi ruveta metsästämään uutta asuntoa.
Kyllä pakko myöntää että innolla odotan että pääsen takaisin Turkuun ja pystyn kävelemään kaikkialle tai polkaisemaan pyörällä mihin vain, Aurajokea pitkin hopeinen kypärä päässäni. Ai että Turku, sinua on ikävä!
Oli hyvä päätös lähteä vaihtoon ystävän kanssa <3
Vaihtoon lähtemistä ei missään nimessä kannata jättää väliin siksi että olisi huolissaan rahoituksen järjestämisestä – vaihdon arvoa kun ei voi rahassa mitata, sitä ei voi painottaa liikaa. Kielitaito, kansainvälinen kokemus ja verkostot ympäri maailmaa ovat kovaa huutoa työmarkkinoilla. Ei tässä enää nuoremmiksi tulla ja minun mielestäni silloin on mentävä kun mahdollisuus on, ei ainakaan tarvitse katua myöhemmin! Olen saanut ihania ystäviä, oppinut paljon omasta alastani ja myös itsestäni! Kyllähän tuo koti-ikävä vaivaa välillä vaan tiedän että heti kun kone laskeutuu syyskuussa Suomen kamaralle minä ikävöin jo takaisin Englantiin...
Olen lukenut tätä blogia jo maaliskuusta asti ja olipas hassua lukea postaus suomeksi. haha...
ReplyDeleteHaha, joo tämä oli enimmäkseen "suomesta lähtevän vaihto-opiskelijan" näkökulma niin ajattelin kirjoittaa sitten suomeksi :)
DeleteEhkä sitä pitäisi uskaltaa itsekin... rahan lisäksi huolettaa just koti-ikävä ja oma elämä Suomessa...
ReplyDeleteNiin, mutta paikanpäältä saat varmasti ihania ystäviä joiden ansiosta koti-ikävä ei vaivaa niin paljon ;) lisäksi nykyään on melko halpaa lentää Euroopan sisällä niin välissä voi vaikka mennä käymään kotona tai perhe/läheiset voivat tulla vierailemaan sinun luonasi ! Tsemppiä!
Deletemääkin haluaisin vaihtoon mutta en haluais pitkittää opintoja --- :/
ReplyDeletePakko myöntää etten kamalasti tiedä miten se toimii yliopistossa mutta ainakaan Amkissa vaihto ei pitkitä opintoja/valmistumista ollenkaan! Toivottavasti sinun tulee lähdettyä :)
ReplyDelete